Nälkä. Kotona taas ja nälkä. Löllähdän vakiotuolilleni keittiössä ja hengähdän. Jääkaappi ja komerot kutsuvat tutkimaan sisuksiaan. Äidinkin voisi ruokkia, kunhan hän kömpii koulusta kotiin. Niillä on tänään opettajainkokous. Jos työnnän äidille ruokaa suuhun ennen kuin hän ehtii avata sitä väsyneeseen vuodatukseen päivästään, jos ehdin tehdä sen, illastamme on vaarassa tulla mukava.

 Sekakeitto maistuisi. Keitot ovat ominta alaani, niistä saan taiottua herkullisia aina, hyvin harvoja säännönvahvistavia poikkeuksia lukuun ottamatta.

 Viileäkaapin antimet. Ei, ei porkkanaa tänään, äitini allergialista katsoo minua varoittavasti kaapin ovesta. Kesäkurpitsaa, tomaatteja, naurista -hahaa meillä on naurista - sipulia, valkosipulia, inkivääriä. Soijakastiketta ja mustapippuria. Ulkoa voi hakea yrttejä ja nokkosta. Kuivakaapista soijasuikaleita.

 Pudottelen aineksia hellalla kiehuvaan kattilaan. Inkivääriä, naurista, tämänhän minä osaisin vaikka silmät ummessa. Juuri kuten ennenkin. Sekoitan lipstikkaa, oreganoa ja järvihirviön muna. Siis oreganoa, lipstikkaa ja... Hyvä tavaton. Ei tämä näin mennyt viime viikolla.

 Yllätystäni on nyt liian myöhäistä onkia ylös. Keittoni pinnalla heiluu häntä.

 Ihmettelen keitostani. Tilanteeseen nähden seison sormi suussani hämmästyttävän rauhallisena. Siis koska muka ennen olen hautonut ruuassani järvihirviön?

 -Olen kasvissyöjä, kerron ystävällisesti otukselle sen noustessa pintaan pärskymään. -En ole vastuussa sinusta.

 -Prrsh! kuului ponnekas vastaus.

 -No ole sitten suloinen. Joka tapauksessa saat nyt kömpiä ylös päivällisestäni, kasvaa suureksi vahvaksi ja hyvin pelottavaksi hirviöksi sekä aloittaa uuden elämäsi kylpyhuoneen harjoittelujärvellä.

Haen pesuvadin keittöön ja täytän sen vedellä. (Sekä lusikallisella keittoa koska sydämeni on heltynyt pikku hurmuria kohtaan).

 Ah, äiti saatui juuri sopivasti. Jostakin syystä ongimme munankuoret keitostamme hyvin huolellisesti.

 Iltaan mennessä pieni vaaleanpunainen sydäntenmurskaajamme on valloittanut meidät kokonaan. Se makaa selällään sylissämme ja pärskii onnellisena, kun sen vatsaa rapsuttaa. Pienet ryppyisen roosanväriset räpylät heiluvat ja hailakanoranssi häntä vispaa kuin koiranpennulla. Menemme nukkumaan hyvin onnellisina, eikä kumpikaan muista kertoa koulupäivästään. Käytännön ongelmat vaikuttavat olemattomilta. Käsittääksemme järvihirviöt kasvavat järvessä syntymästään lähtien ilman emon hoivaa. Seuraavan päivän ohjelmamme on selvä.

 -On haikeaa päästää se lähtemään sanon seistessämme rannalla.

 -Muista sitten syödä myös pikkukalat. Häntineen! Että kasvat suureksi, vahvaksi hirviöksi, äiti mutisee.

 Aamuaurinko kutittelee pärskähtävän hirviömme silmiä. Laskemme sen vesirajaan. Otus katsoo meitä ja pärskähtää. Sitten se on mennyt. Me vilkutamme hirviölle.

 Kotiin päästyämme keitämme kupposet teetä.

 -Kyllä tämä on tarpeeksi hyvä syy pitää vapaapäivä, äiti toteaa.

 -Mmm. Eihän sitä joka päivä tapaa järvihirviötä, sanon ja hymyilen.

 Sekoittelen teetäni. Äiti ei näytä yhtä rentoutuneelta kuin yleensä teetä lipittäessään. Hän nostaa kupin huulilleen - ja laskee sen alas. Tuijotamme molemmat syvälle teekupin syvyyksiin. Eihän sellaista tapahdu joka päivä.

-Helinä